Ege eli euro tuo kaikille mieleen varmasti vain yhden asian eli rahan, rakkaan euro-valuuttamme. Egestä tulee mieleen myös hyvin vahvasti pikalainat ja kulutusluotot sekä muut lainatuotteet ja tässä artikkelissa pohdimmekin näitä ja niiden vaikutusta nyky-yhteiskuntaan sekä talouteen. Lainaaminen on tärkeä elementti perus tasamaantallaajalle ja lähes jokainen ihminen tulee ottamaan elämänsä aikana lainan joko pankista, yksityiseltä lainayhtiöltä tai vähintäänkin kaverilta tai sukulaisilta.
Ege eli pikavippi, pikalaina ja niin edelleen
Sisällys
Pikavippiä ottamalla monet ovat saaneen avun äkilliseen rahapulaan, parhaimmillaan saat egejä (rahaa) tilillesi jopa minuuteissa, mikä on äärimmäisen hieno asia. Ottaen kuitenkin huomioon, että monet painivat näinä synkkinä hetkinä talouden kanssa ja välillä ylimääräiset kulut yllättävät myös hyvin budjettinsa suunnitelleen henkilön.
Aina siis vippaaja ei ole holtiton tuhlaaja niin kuin valittevan usein mielletään vaan niitä ottavat myös ihan tavalliset työssäkäyvät perheelliset ihmiset.
Sitä paitsi, tämän päivän lainamaailmassa pikavipin saaminen on mahdotonta ilman säännöllisiä tuloja. Työpaikka siis vaaditaan, muuten egejä ei tilille tipu, ei vaikka kuinka yrittäisi. Työttämänä voit saada lainan vain ja ainoastaan ystäviltä tai sukulaisilta.
Ege on myös pikavippifirma
Ege on myös suhteellisen hyvin tunnettu vippifirma, joka on toiminut Suomessa jo useampia vuosia. Yhtiön kautta kuluttaja voi hakea lainan verkosta kätevästi 200-800 euron väliltä ilman vakuuksia. Yhtiöltä löytyy roppakaupalla kokemusta ja se toimii vankalta pohjalta. Palvelu pelaa erinomaisesti ja luotettavuus sekä turvallisuus ovat vähintäänkin huippuluokkaa (pankkien tasoa). Egen kautta voit hakea lainan kuin vipinkin kaikkina viikon päivinä kellon ympäri – hakemukset käsitellään yhtiön aukioloaikoina. Jos tulit sivustolle Ege-brändin takia, niin ei muuta kuin tutustumaan yhtiöön tarkemmin lisää alapuolella olevan painikkeen kautta.
Tiedot firmasta lyhyesti:
- Lainasummat: 100-800 €
- Ikäraja palvelussa: 18 vuotta
- Lainaa ilman vakuuksia netistä
- Valitse maksuaikataulusi itse
- Useiden vuosien kokemus alalta
5 tähden palvelu – Egestä on tullut huippusuosittu vuosien varrella – se onkin aikalailla alan parhaimmistoa vippimarkkinoilla vuonna 2014
Yleistiedot:
Firma: Ege Finance Oy Osoite: Bulevardi 7, 00120 Helsinki Puh. nro: 0600-15858 (1,20 €/min) Sähköposti: info@ege.fi
Verkossa on myös mittava määrä muita vaihtoehtoja jos etsimässä rahoitusta pikaisesti
Tiesitkö, että 2017 vuonna vippi- & laina/kulutusluottoalan yhtiöitä toimii n. 75 kappaletta yksityisen sektorin puolella. Tämä on valtava määrä, vaikka toki ei verrattavissa edellisvuoteen, joka oli sitä aikaa kun pikavippi vielä kukoisti. Silloin alalla toimivia lainafirmoja oli noin 145 kappaletta eli suurin piirtein puolet enemmän kuin tällä hetkellä. Tarjonta on kuitenkin varsin monipuolinen ja ei missään tapauksessa huono. Kuluttaja löytää pienimmätkin 100 euron lainat ja kulutusluottoja on tarjolla aina jopa 30 000 euroon asti, joten ei muuta kuin vertailemaan ja selaamaan valikoimaa. Vertaileminen on helppoa kun käytät sivustomme jo valmiiksi tarjoamia työkaluita. Etusivun taulukko on erittäin hyvä tähän hommaan, sillä siitä löydät kaikki parhaimmat lainafirmat, jotka toimivat tällä hetkellä pienlainamarkkinoilla. Tietoja päivitetään myös lähes päivittäin, joten löydät kaikki uusimmat pikavipit ja saat taatusti eget nopeasti tilillesi jos vain valikoit sellaisen paikan, joka toimittaa rahat nopeasti tilillesi.
Vertailun avulla löydät:
- Lainan helposti netistä tilillesi
- Lainoja 50-35000 euron väliltä
- Vakuudettomat ja takauksettomat luotot
- Luottokortit sekä asuntolainat
- Luottopalvelut alkaen 18-vuotiaille
- Kattavan valikoiman lainapaikkoja