Henkilö joka tekee yli 200.000 dollaria vuodessa on rikas, näin sanoo Presidentti Obama. Hän on halunnut korottaa veroja nimenomaan henkilöille jotka tienaavat yli 200.000$ vuodessa ja pariskunnille jotka tienaavat yhteensä vähintään 250.000$ vuodessa. Mutta vieläkään, kuten tiedämme, hän ei ole saavuttanut tavoitettaan koska useimmat jotka ansaitsevat yksin 200.000$ tai pariskunnat jotka ansaitsevat yhteensä 250.000$ / vuosi, eivät pidä itseään rikkaina, Onneksi saatiin kompromissi aikaan Congressin kanssa vuoden 2012 lopussa, jossa korotettiin tuloveroa heille jotka tienaavat vähintään 400.000$ – 450.000$ vuodessa. Mutta miksi 400.000$ + 400.000$ ei tarkoita 800.000$ avioparilta. Kertokaa se. Hallitus vetosi vanhaan uskomukseen, toisen pariskunnasta kuuluu olla kotona. Rikkaudessa on kaksi puolta johon voimme keskittyä, tulot ja pääoma. Joillain on paljon tuloja mutta pääomaa vain pieni määrä, koska monet sokaistuvat tuloihin uran alkaessa mutta eivät ole säästäneet eivätkä sijoittaneet sopivaa määrää mihinkään. Tätä ei tapahdu sinulle jos seuraat neuvojani -> varmistat pääoman kertymisen. Samaan aikaan, on niitä joilla on valtavasti pääomaa, mutta he eivät osaa laittaa niitä tuottamaan koska ovat perineet ne, heillä ei ole taitoja laittaa ne tuottamaan. Äärettömän kurinalaiset ja taitavat sijoittajat ovat koonneet tämän omaisuuden vuosien varrella. Joillain on kunnia olla näiden kovanluokan pioneerien jälkeläisiä. Ei se väärin ole. Ihannetapaus on: “Korkeat tulot ja paljon pääomaa pankissa”. Tämä on tavoitteeni ja toivottavasti teidänkin. Nyt kirjoitan siitä, miksi keskitymme tuloihin, ei kannata ikinä laittaa sen varaan että vanhemmat ovat säästäneet sinulle rahaston. Paljonko pitää tienata että sinut lasketaan rikkaaksi. En kerro mitä ajattelen mutta jaan pari ajatusta tulotasoista. Ihmisistä jotka elävät rannikkokaupungeissa kuten San Francisco, New York, Los Angeles, Boston ja Washington DC. Mieti. Esimerkiksi New York county mediaani perheen tulot 250.000$ Ja silti on turha edes verrata muihin maailman kalleimpiin kaupunkeihin kuten: Pariisi, Hong Kong, Lontoo, Tokio…Tietenkin jos liikut halvemmissa paikoissa, sinut tulkitaan rikkaammaksi. Of course. Lopuksi. Käytän Personal Capitalin vapaata ohjelmistoa, seuraan suunnitelmallisesti nettoarvoja ja hallitsen kassavirtoja. Pidän huolen että tarkastan sijoitussalkkuni vähintään kaksi kertaa vuodessa portfolioni kautta. Huomasin että maksan noin 1700$ laskuja jonnekkin aivan turhaan. Personal Capital:in sivuilta löydät Eläke-laskimen johon voit syöttää numerot ja katsoa oletko menossa oikeaan suuntaan. Normaali henkilö käyttää tätä ilmaista tekniikkaa edukseen, hyödykseen. Joten, miten rikastua. On itsestäsi kiinni. Ansaita korkea tulotaso on valinta, aivan sama mitä muut sanovat. Nykyinen koulutusjärjestelmä asettaa jokaisen samalle viivalle ja antaa mahdollisuuden tienata enemmän kuin koskaan ennen. On itsestä kiinni paljonko haluaa tehdä töitä. 2 tuntia töitä päivässä lisää, tekee 600 tuntia tuottavaa työtä vuodessa. Luulen voivani kehittää jotain hämmästyttävää jos saan 600 tuntia ylimääräistä palkallista aikaa. Mentori. Jos haluat rikastua, etsi joku joka on jo rikastunut ja kysy häneltä neuvoja, opi häneltä. Älä kysy neuvoja henkilöltä joka osaa kertoa miten rikastutaan mutta on silti itse köyhä. Nuo ihmiset ovat huijareita ja osaavat sen hyvin, siksi HE ovat rikkaita. Siksi etsi hyvä mentori ja pyri hänen lähipiiriinsä mitä se vaatiikin. Nämä ihmiset osaavat antaa takaisin kun voitat heidän luottamuksen, sisäpiiri, se on sen arvoista. Poista turhat uskomukset mielestäsi. Minne menetkin, siellä olet. Päätät itse oletko negatiivinen vai positiivinen, siellä olet. Jos et usko itseesi, kukaan muukaan ei usko. En tiedä internetistä enkä tietokoneista mitään ja ajattelin etten mitenkään voi alottaa nettisivua. Kunnes eräänä päivänä katsoin peiliin ja sanoin; “Vitut! Se tapahtuu nyt.” Olen hieman viisaampi kuin käkikello, mutta asiat on nyt käynnissä ja ehkä vielä joskus teen tätä kokopäiväisesti. Perinteinen reitti. Ansaita kuusinumeroinen summa ja tienata miljoonia on periaatteessa yksinkertaista. Se vain ottaa aikansa. Kun olet aivan hajalla, teet tyhmiä asioita ja päätöksiä, unohdat mihin pyrit. Kärsivällisyyttä jos et jaksa nähdä vaivaa. Säästä tai sijoita tuloistasi kymmenesosa (10%) yli 30 vuotta ja sinulla on luultavasti enemmän rahaa kuin tulet ikinä tarvitsemaan. Pomo itse. Kerta toisensa jälkeen kuulet tyhmiä asioita jotka lopulta ovatkin suuria juttuja. Twitter oli aluksi jonkun älynväläys, mutta se mullisti tapamme kommunikoida. Airbnb vei vieraanvaraisuuden uudelle tasolle. Jokaisen pitäisi luoda oma nettisivu, oma brändinsä. Bluehost tarjoaa vuodeksi ilmaisen verkkotunnuksen.
(Päivitetty: 5.5.2023)