Vuosi on vaihtunut vähälumisissa merkeissä ja on aika ottaa vastaan uusi vuosi ja sen tuomat kujeet. Kulutusluottojen saralla tullaan tuskin näkemään mitään suuria muutoksia, suomalaisten lainan tarve kasvaa jatkuvasti ja lainoja otetaan yhä hanakammin, tosin pientä varovaisuutta on ollut kuitenkin havaittavissa. Jos tarkastellaan edellisen vuoden jälkimmäistä puolikasta voidaan huomata, että ihmisten ottama keskimääräinen lainasumma on noussut joissakin määrin ja varsinkin 1000–2000 euron lainat ovat kasvattaneet suosiotaan. Pienlainayhtiöiden toimintamalli on muuttunut korkokattomuutoksen, joka selittänee täydellisesti lainojen keskisumman kasvamisen. Kulutusluottoyhtiöiden määrä ei heilahtanut juuri suuntaan eikä toiseen viime vuonna, uusia tulokkaita oli jokunen, mutta myös ovensa sulkeneita oli liki samoissa määrin. Se mitä vuosi 2014 tuleman pitää on hankala sanoa, mutta tänä vuonna odotetaan nähtävän hieman kasvua alalla, sillä merkittäviä muutoksia ei enää ole tulossa ja ala on stabilisoitunut. Vielä toistaiseksi ei olla uusia yhtiöitä nähty, mutta jo varmasti kuluvan kuukauden aikana tullaan saamaan jokunen yrittäjä alalle lisää.
(Päivitetty: 25.5.2023)